Marjaleena Etula kertoo kuvaussihteerin työstä sekä Radio- ja televisiohistorian seuran vuosikokous 2024 KAVIn Bio Valentinissa ma 22.4.2024 klo 16.

Marjaleena Etula kertoo kuvaussihteerin/tuotantopäällikön työstä ja sen kehittymisestä 1970- luvulta tähän päivään. Hän on julkaissut aiheesta viime vuonna kirjan ”Kuvaussihteeri lyö klaffia”. Etulaa haastattelee Heikki Seppälä.

Noin klo 17 Radio- ja televisiohistorian seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous.
Tervetuloa

”Nipkowin levystä teräväpiirtoon” – Jorma Laihon esitelmä to 14.3. klo 16 KAVIssa.

Televisiolähetysten keskeinen elementti on liikkuva kuva. Tässä suhteessa saamme nykyisin nauttia jo hyvin laadukkaista elämyksistä. Mutta miten tähän on tultu ja millaiseksi tv-kuva voi vielä kehittyä? Tästä aiheesta kertoo Yleisradion eläkkeellä oleva tekninen johtaja, DI Jorma Laiho Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin, KAVI:n, uudessa elokuvateatteri Bio Valentinissa torstaina, maaliskuun 14. päivänä klo 16. Bio Valentin sijaitsee KAVI:n uudessa toimipisteessä Helsingissä Elannon talossa osoitteessa Kaikukatu 2C, 6. kerros. Tilaisuuden järjestää Radio- ja televisiohistorian seura yhdessä KAVI:n kanssa.
Tervetuloa!
Radio- ja televisiohistorian seura

Tutustuminen suomalaisen radiotoiminnan satavuotista historiaa esittelevään Radioaallon harjalla -näyttelyyn Tampereen museokeskus Vapriikissa sekä Lasse Vihosen luento ”Radion varhaisvuodet Suomessa” to 2.11. klo 13.

Seuran syysretki suuntautuu 2.11. Tampereelle, missä museokeskus Vapriikkiin on avautunut näyttely Radioallon harjalla , jossa esitellään Suomen sata vuotta täyttävää yleisradiotoimintaa. Näyttelyn yhteydessä seuramme varapuheenjohtaja Lasse Vihonen kertoo Vapriikin auditoriossa radion varhaisvuosista Suomessa klo 13 alkaen. Tervetuloa mukaan!

Kilvan kestää kotimainen! Kauko Viitanen kertoo suomalaisen radio- ja televisioteollisuuden kehityksestä Suomessa. KAVI, Kino Tulio, 11.10. klo 14.

Radio- ja televisiohistorian seura järjestää jäsenilleen ja kaikille aiheesta kiinnostuneille esitelmätilaisuuden keskiviikkona 11. päivä lokakuuta klo 14 KAVI:n teatteri Tuliossa, osoitteessa Sörnäisten rantatie 25 A, 5. kerros:

Tilaisuudessa Kauko Viitanen kertoo suomalaisen radio- ja televisioteollisuuden kehityksestä 1920-luvun radiopajoista televisioitten suurtuotantoon ja sen sammumisesta viimeisen televisiotehtaan konkurssiin. Kahdeksankymmen vuoden aikana radioteollisuutemme  selvisi kamppaillen kansainvälisen kauppapolitiikan kiemuroista, sota- ja pula-ajoista sekä sopeutui yleisradiotoiminnan erilaisiin vaiheisiin.

Kauko Viitanen on ollut radioharrastaja 1950-luvulta lähtien. Hän oli vuosina 2006-2013 Suomen radiohistoriallisen seuran Radiot -lehden päätoimittaja. Sen jälkeen hän on koonnut tietokokonaisuudet sekä Oy Helvarin että Helkaman radioista ja televisioista sekä yhdessä Göran Wahlbergin kanssa vastaavan tietokokonaisuuden ASA Radio Oy:n radioista ja televisioista. Suomen radiohistoriallinen seura on julkaissut nämä jäsentensä käyttöön.

Tilaisuudessa kahvitarjoilu, tervetuloa!

Martti Soramäki ja uutuuskirja ”Sensuurista sananvapauteen – Yleisradio 1926 -2022” KAVI:ssa to 2.3. klo 14

Martti Soramäki on kirjoittanut hyvin mielenkiintoisen ja laajan teoksen ”Sensuurista sananvapauteen – Yleisradio 1926 -2022”.  Hän puhuu kirjastaan Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) teatteri Tuliossa torstaina, maaliskuun toisena päivänä klo 14. Martti ottaa esityksessään esille myös ajankohtaisia aiheita, joille kirja muodostaa taustan. Odotettavissa on siis mielenkiintoinen ja keskusteleva  tilaisuus. Tervetuloa!

Risto Astikainen KAVIn Kino Tuliossa 14.11. klo 15

Risto Astikainen tunnetaan pitkästä ja ansiokkaasta urastaan TV2:ssa Tampereella. Hän on monipuolinen ohjelmien tekijä, joka muistetaan erityisesti dokumenteista sekä luonto- ja tiedeohjelmista. Niissä käsiteltiin vakaviakin aiheita, mutta usein Astikaiselle ominaisella huumorilla höystettyinä. Ehkä tämän piirteen vuoksi tv-kriitikkojen on ollut vaikea lokeroida Ristoa johonkin ”genreen”.

Ohjelmatyön lisäksi Astikainen koulutti nuoria tv-alan opiskelijoita, joilta periytyy hänen lempinimensä ”Tohlopin ylivisiiri”. Sanavalmis mies tuli tutuksi tv-katsojille ruudun ulkopuolellakin, sillä hän opasti vuosikymmenien ajan lukemattomia vierailuryhmiä Tohlopissa. Risto Astikainen on hiljattain kirjoittanut myös muistelmateoksen ”Ylen onnekas mies”. Siinä hän tarinoi ohjelmatyönsä taustoista sekä tilittää työuransa moninaisia vaiheita. Risto Astikainen kertoo nyt itse em. aiheista Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) Tulio teatterissa maanantaina, marraskuun 14. päivänä klo 15 alkaen osoitteessa Sörnäisten Rantatie 25 A viides kerros. Esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä Ristolle sekä ostaa muistelmateosta ”Ylen onnellinen mies”.

Tilaisuuden järjestää Radio- ja televisiohistorian seura yhteistyössä   Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin kanssa.  

Tervetuloa! 

Viestintäneuvos Tauno Äijälä kertoo Antero Alpolasta ja radio- ja televisioviihteen vaiheista KAVIssa ke 12.10. klo 15

Ansiokkaan uran radio- ja televisiotoiminnassa tehnyt viestintäneuvos
Tauno Äijälä kertoo Radio- ja televisiohistorian seuran tilaisuudessa
suomalaisen radio- ja televisioviihteen historiasta. Tietotarina kattaa
Antero Alpolan ja hänen koulukuntansa ajan radioviihteen sekä päättyy
Äijälän muistoihin Spede Pasasesta ja Vesa-Matti Loirista MTV:ssä.
Tilaisuus alkaa keskiviikkona, lokakuun 12. päivänä klo 15 Kansallisen
Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) Tulio-elokuvateatterissa. Se sijaitsee
KAVI:n toimipisteessä osoitteessa Sörnäisten rantatie 25, viides kerros.
Äijälän oma osuus kestää noin 50 minuuttia. Sen jälkeen on mahdollisuus
tehdä kysymyksiä Taunolle sekä keskustella aiheesta noin 20 minuutin
verran. Tilaisuuteen kannattaa tulla ajoissa, sillä seura pyrkii järjestämään
osallistuville kahvia ja pientä purtavaa.
Tervetuloa!
Radio- ja televisiohistorian seura yhteistyössä Kansallisen
Audiovisuaalisen Instituutin kanssa

Ylen 100-vuotishistoriahanke ja seuran vuosikokous 2021 – 27.10. klo 14 Isossa pajassa.

Ohjelma: 
n. klo 13.30 alkaen Kahvitarjoilu auditorion aulassa
klo 14 Ylen julkisen palvelun johtaja Ismo Silvo: Ylen 100-vuotishistoriahanke. Varataan aikaa myös aiheeseen liittyvälle keskustelulle esityksen jälkeen.
n. klo 15 Radio- ja televisiohistorian seuran vuosikokous 2021. Koska pandemiatilanteen vuoksi vuoden 2020 vuosikokousta ei voitu järjestää, käsitellään sen asiat samassa yhteydessä.

Audiotoriosta on poistuttava klo 18:en mennessä. Maskisuositukset ja muu mahdollinen varautuminen yleisen kokoontumisohjeistuksen mukaan.
Pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen sähköpostilla seuran sähköpostiin ma 25.10. mennessä kahvitarjoilun mitoittamiseksi.

Lämpimästi tervetuloa!
Radio- ja televisiohistorian seuran hallitus

Radio- ja televisiohistorian seuran tutustumismatka Salon elektroniikkamuseoon ja Wiurilan kartanoon 8.9.2020

Lähtö tiistaina, 8.9.2020 klo 8.30 lähtö Helsingistä Kiasman turistibussipysäkiltä. 

klo 10.00 saapuminen Salon elektroniikkamuseolle ja kiertokäynti siellä.

klo 11.30 siirtyminen lounaalle Rikalan Krouviin Jari Laihon kertoessa Salon-Halikon historiasta. 

klo 13.30 opastettu kiertokäynti Wiurilan kartanon koti- ja ajoneuvomuseoissa.

klo 15.00 lähtö takaisin Helsinkiin.

klo 16.30 paluu Helsingin Kiasman turistibussipysäkille.

Kutsut ja ilmoittautumisohjeet on lähetetty seuran jäsenistölle.

Kari Lumikero, uutismies, KAVI:ssa 10.3. klo 14

Radio- ja televisiohistorian seura järjestää yhteistyössä KAVI:n kanssa tilaisuuden, jossa toimittaja Kari Lumikero kertoo pitkän toimittajauransa vaiheista tiistaina 10.3. klo 14 KAVI:n Kino Tuliossa, osoite Sörnäisten rantatie 25a, Helsinki. 

”Pitkän linjan radio- ja televisiotoimittaja Kari Lumikero on koonnut kansien väliin muistelonsa, joissa riittää sekä riemukkaita hetkiä, syvää surua että henkeäsalpaavaa jännitystä. Lumikero kuvailee varhaisnuoruutensa Torniota, jossa hän toimi mm isänsä Esko Lumikeron paikallislehden pontevana ilmoituslaskujen perijänä Haaparannan kauppiailta. Tukholmassa Tämä sähköjänis siirtyi ketterästi kirjeenkantajasta kirjeenvaihtajaksi, ja ansaitsi uransa viimeiset parikymmentä vuotta leipänsä raportoimalla kriisi- ja sotatoimialueilta MTV:n uutistoimitukselle. Uutismies on ollut myyntimenestys herättäen lukijoissaan sekä epäuskoista ihmetystä, naurunpyrskähdyksiä että säälinsekaista myötätuntoa.”  

Tilaisuuden avaa seuramme puheenjohtaja Jouni Mykkänen.
Haastattelijana Rauli Virtanen.
Tilaisuuden yhteydessä on mahdollisuus ostaa Kari Lumikeron kirjaa ”Uutismies” tekijän signeerauksella erikoishintaan.
Tervetuloa!
RTVHS hallitus